Mikkelistä ratkaisuja globaaliin vesipulaan

Etelä-Savon ELY-keskus on myöntänyt 1,1 miljoonan euron avustuksen Mikkelin kaupungille uudenlaisen vesiteknologian kehittämiseen ja vedenkäsittelyn osaamisen vahvistamiseen. Vesihuoltoinvestoinnilla halutaan vauhdittaa vesiteknologian vientiä ja luoda Suomelle uusia mahdollisuuksia veden uudelleenkäytön ja kierrätyksen kasvavilla markkinoilla. Kenkäveron jäteveden puhdistamon testausympäristössä ja Metsä-Sairilan uuden jätevedenpuhdistamon yhteyteen rakennettavassa koelaitoksessa kehitetään vedenkäsittelyn osaamista, teknologiaa ja palveluita. Hankkeet toteutetaan maa- ja metsätalousministeriön rahoitustuella.

Aiheesta muualla:

Etelä-Savon ELY-keskuksen tiedote
Mikkelistä ratkaisuja vesipulaan

Länsi-Savo
Mikkeli haluaa viedä vesiosaamista — Vieras Etelä-Afrikasta on kiinnostunut

Tekniikka&Talous
Vedenkäsittelyn kysyntä maailmalla kasvaa: Mikkeli sai 1,1 miljoonaa euroa vientiin kelpaavan vesiteknologian kehittämiseen

 

Facebooktwitterlinkedinmail

Salosaaren johtolinjatyöstä solmittiin urakkasopimus

Salosaaren johtolinjatyöstä solmittiin urakkasopimus.

Varpaisjärven Maansiirto ja Vesitekniikka Oy sekä Mikkelin Vesilaitos solmivat urakkasopimuksen puhdistamohankeen johtolinjaurakasta 19.10.2017. Urakassa rakennetaan siirtolinjan laiterakennus sekä paineviemäreitä, viettoviemäri ja vesijohto Salosaareen, linjapituus 580 metriä. Työt alkavat marraskuun lopussa. Urakan arvo on 1 695 000 euroa.

Salosaari urakkasopimus

Facebooktwitterlinkedinmail